Jeesus on Herramme
Kaikki tarvitsevat evankeliumia - maapallo

Uskomme, että ilosanoma Jeesuksesta on se, mitä kaikki ihmiset kaikkialla tarvitsevat. Jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus valita iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.

Näkymme ja halumme on levittää evankeliumia ennen kaikkea Suomessa, mutta olemme myös avoimia Jumalan suuremmille suunnitelmille.

Jumalan valona voi olla jokainen omassa arkielämässään. Kokonaisuus muodostuu pienistä yksityiskohdista. Jokaisen ihmisen panos on tärkeä. Haluamme toteuttaa omassa elämässämme ajatusta: Kaikki mitä teette, tehkää niinkuin Herralle.

Latvia

Teimme ensimmäisen avustusmatkan Latviaan joulukuussa 2005. Tämän jälkeen olemme tehneet useita matkoja, joilla olemme vieneet vaatteita ja muuta tarpeellista niitä kipeästi tarvitseville ihmisille. Kohteenamme on ollut Iecevan kylä Riikan eteläpuolella. Paikallinen seurakunta siellä ottaa kuormamme vastaan ja jakaa avustukset eteenpäin niitä tarvitseville.

Monet seurakuntalaiset ovat päässeet vierailemaan paikallisissa kodeissa ja rukoilemaan ihmisten puolesta. Tällaiset vierailut ovat avanneet silmiämme ja sydämiämme näkemään millaista on elää ilman meille niin itsestään selviä asioita. Pienet ja hyvin vaatimattomat kodit ovat ottaneet meidät aina sydämellisesti vastaan.

Vierailumme yhteydessä kesällä 2012 esitimme kysymyksiä pastori Raivo Sastakovicsille ja kysyimme myös onko edelleen todellinen tarve viedä avustusta. Hän vastasi painokkaasti, että kyllä on. He auttavat monin tavoin puutteessa olevia ja heiltä tullaan hakemaan apua jopa Liettuasta asti. Olemmekin jo muutaman vuoden ajan sekä syksyllä että keväällä lähettäneet 100 kuution rekkalastin avustustavaraa.

Kuvia Svetogorskin matkalta 2014

Kuvia Latvian matkalta heinäkuu 2012

Tunnelmia Latvian matkalta heinäkuu 2011

Kenia

Kirsi Nyrhinen ja Pia Lind ovat olleet lähetystyössä Keniassa vuodesta 1993. He ovat paikallisessa seurakunnassa Mombasassa, Jesus Celebration Centressä. Evankeliumi on muuttanut tämän ns. "islamilaisen kaupungin" "Jeesus-kaupungiksi". Pia on vastaava ylistyksenjohtaja ja Kirsi pianisti musiikkipuolella, mutta he ovat kasvattaneet musiikkikoulussaan jo paljon uusia ylistyksenjohtajia ja muusikoita JCC:n seurakuntalaisista.

Pia tunnetaan joka puolella Keniaa "valkoihoisena, joka laulaa kswahiliksi". Kirsi on organisoinut seurakunnan kotiryhmät ja hän on koordinoinut Kenian suurinta vuosittaista pastoreiden ja työntekijöiden konferenssia jo toistakymmentä vuotta.

Kirsi ja Pia ovat opettajina raamattukoulussa, jonka pastori Wildfred Lai on perustanut. He matkustavat usein eri puolille Keniaa ja Itä-Afrikkaa saarnaamaan Jumalan Sanaa ja auttamaan musiikkityössä ja kotiryhmien rakentamisessa.

Vuonna 2005 Pia ja Kirsi avasivat terveysklinikan osana seurakunnan HIV/Aids-työtä. Klinikan kautta sadat HIV/Aids tartunnan saaneet saavat ilmaiseksi lääkityksen, ruuan ja kotihoidon. Uskollisesti palvellen Jumalaa monenlaisissa työtehtävissä ja luottaen Jumalan huolenpitoon Pia ja Kirsi ovat kasvaneet vahvoiksi Jumalan naisiksi.

Keniassa toimivien lähetystyöntekijöiden tulee saada tulonsa maan ulkopuolelta, joten haluamme olla seurakuntana tukemassa tätä tärkeää työtä.

Kirsi ja Pia ovat vierailleet seurakunnassamme muutaman kerran ja meillä on ollut todella hyviä tilaisuuksia heidän kanssaan. Lisäksi muutamat henkilöt seurakunnastamme ovat käyneet toteamassa paikan päällä Keniassa, miten hyvää työtä he tekevät.

 

Tilaisuudet | Esittely | Lehti | Radio | Lähetystyö | Sana | Kuvat | Linkit Email