Jeesus on Herramme

Tavalla tai toisella

"Miksi tämän piti sattua juuri minun kohdallani? Jos Taivaan Isä rakastaa, niin miksi, miksi, miksi?"


Kerran lenkillä ollessani kävelin mutkaista metsätietä. Sää oli hieno ja sydän kiitollinen. Kun katsoin polulle, huomasin, että ennen minua samaa tietä pitkin oli mennyt joku kaviojalkainen. Entisenä maatalon tyttönä tunnistin jäljet oitis hevosen kavioiden jäljiksi. Kuoppa kuopan perään heinätupsujen keskellä.

Siinä kuoppia seuraillessa jälkien alkuperä tuli toden totta selväksi. Miten sen nyt nätisti sanoiksi pukisin....? No, hevonen se oli siitä mennyt, koska olin vähällä astua sellaiseen hevosenkasaan. Tiedäthän!?

Kun näin sen hevosenkasan, tuli automaattisesti mieleeni, Ajatusten innoittaja - hevonen miten surkea kohtalo oli sillä heinätupsulla, joka oli jäänyt sen alle. Kaikki oli varmasti tapahtunut täysin yllättäen. Suoraan niskaan vaan niin kuin salama kirkkaalta taivaalta keskellä kirkasta poutapäivää.

Ehkä siellä kasan alla kapinoitiin: "Miksi tämän piti sattua juuri minun kohdallani? Jos Taivaan Isä rakastaa, niin miksi, miksi, miksi?" Ja mikä pahinta, tuuli tuo tullessaan kuultavaksi kaiken, mitä naapurimättäällä kuiskutellaan: "Mitähän pahaa se on tehnyt, kun Taivaan Isä heitti sitä kuumalla kasalla?!!"

Ilmestys se on tämäkin

Kaikkea sitä voikin pyöriä päässä lenkkipolulla. Naurahdin itsekseni, että ilmestys se on tämäkin. Siinä samassa nimittäin tajusin asian ihan uudelta kantilta.

Ajattelin kevättä. Kun lumet sulavat ja aurinko alkaa lämmittää mätästä, on kasan merkitys ihan toinen. Siitä, mikä näytti onnettomuudelta, onkin tullut ajan kuluessa voimanlähde, jollaista ei naapurimättäällä olekaan. Kuuluu suhinaa ja kohinaa, kun mättäällä kasvaa uutta kasvua. Paljon rehevämpää kuin siinä supisevassa naapuripöheikössä! Ja se on tuon samaisen, paljon puhutun, hevosenkasan aikaansaamaa. Kukaan ei enää muista onnettomuutta. Se on menneen talven lumia. Onnettomuus supinoineen on jäänyt vahvan kasvun ja elämänvoiman varjoon!

En voinut olla nauramatta

Nauroin itsekseni ääneen ihan reippaanpuoleisesti. Tajusin, että juuri tuollaistahan elämä joskus tuppaa olemaan. Ihan yllättäen iskeytyy pahalta haiseva kuuma kasa päähän. Toiset miettivät, mistä tuota onnetonta rankaistaan ja kuitenkin asialla on vihollinen (voitko kuvitella, että Isä tekisi sellaista lapselleen?!!). Yllätyshyökkäyksen sattuessa tuntuu, että tähän tukehdun, enkä muuta voi. Tuntuu, että kaikki loppuu, Jumala on jättänyt ja elämä eletty. Ja niitä "miksi kysymyksiä" riittää loputtomiin.

Mutta tämän ruohonjuuritason ilmestyksen ydin on siinä, että Jumala kääntää aina kaiken hyväksi. Ei ole sellaista tilannetta, mistä ei voisi tulla Jumalan kanssa voimavara elämäämme. Kaikki vihollisen sinkoamat kuumat kököt muuttuvat Jumalan yhteydessä siunauksiksi. Se, mikä tänään näyttää löyhkäävältä kiroukselta elämässämme onkin jo hetken kuluttua enemmän kuin lottopotti! Siitä tulee räjähtävää kasvu- ja elämänvoimaa.

Isä puhuu tavalla ja toisella saadakseen meidät ymmärtämään, että Hänen käsissään kaikki muuttuu hyväksi. Sillä ei ole väliä, miltä tänään näyttää, Hänellä on kuitenkin aina viimeinen sana! Meillä on ihmeellinen Jumala. Rohkaiskoon tämä meitä, jos olo tuntuu joskus samalta kuin sillä heinätupsulla siellä hevosenkasan alla.

Teksti: Eija Kumpulainen

Takaisin Sana sivulle