Matka Latviaan alkaa

Heinäkuun kuudes päivä 2012 oli todella kaunis ja aurinkoinen aamu. Matkamme Latviaan alkoi seurakunnan pihasta klo 5.

Leipälahjoitus

Lähtöä edeltävänä iltana olimme saaneet suuren leipälahjoituksen vietäväksi Latvian seurakuntaan, josta jaetaan ruokaa tarvitseville.

Maitotuotelahjoitus lähti myös mukaan

Matkan varrelta saimme vielä mukaamme maitotuotteita, jotka pakattiin säilytyslaatikoihin, joissa ne pysyivät kylminä perille asti.

Arvokas lasti

Linja-auton peräosa oli täynnä ruokatavaroita, kun lähdimme jo meille monelle tutuksi tulleelle matkalle kohti Latviaa. Mutta tällä kertaa oli mukana myös monta ensikertalaista.

Laivamatka edessä

Laivamme lähti Helsingistä klo 11:30 ja kauniissa kesäsäässä kahden ja puolen tunnin matka meni nopeasti. Klo 14:00 olimme Tallinnassa ja siitä jatkoimme heti kohti Iecavaa, joka sijaitsee 40 kilometriä Latvian pääkaupungin Riikan eteläpuolella.

Lämmin vastaanotto

Matkallamme oli tällä kertaa suurin ryhmä, mitä koskaan on ollut, 28 henkilöä, ja oli Jumalan johdatus, että majoituimme tällä kertaa hotellissa. Pastori Matti on käynyt niin monta kertaa Latviassa, että hän sai erityisvastaanoton!

Kylmä kellari maitotuotteille

Tänne seurakunnan pitämään asunnottomien majapaikan kylmään kellariin veimme maitotuotteet heti illalla. Lähin rakennus on naisten ja kauempana pilkoittava punainen rakennus on miesten.

Tavaroiden siirto sujui porukalla

Näin nopeasti ripeät matkalaiset veivät yougurtit yms. kylmään kellariin odottamaan jakelua tarvitseville.

Eräs koti

Eräs asunnoton mies on saanut asunnon täältä ja hän rakastaa pehmoleluja!

Matka joutui laulaen

Matkan aikana lauloimme paljon ylistystä Jeesukselle ja pitkä matka ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä.

Evankeliointia

Matkallamme oli mukana myös Armon Virta seurakunnan pastoripari, joka evankelioi innokkaasti, ja useat saivat vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Pelastajakseen.

Kukkaloistoa

Kukkaloistoa Iecavassa.

Ruokakasseja perheisiin

Ostimme lauantaiaamuna kaupasta ruoka- ja hygieniatarvikkeita ja veimme viiteen köyhään perheeseen monta kassillista avustusta ja saimme rukoilla ihmisten puolesta.

Koti Latviassa

Ihmiset elävät todella alkeellisissa oloissa maaseudulla.

 

Keittiö

Tässä on jo olosuhteisiin nähden kohtuullinen keittiö.

Ulkovessa

Ulkovessa on normaalia elämää. Muutama ryhmästämme tutustui myös lähemmin tähän vessaan.

Hotellin piha

Matkallamme oli kauniit ja todella lämpöiset ilmat. Tässä näkymä hotellimme pihasta.

Ulkoilmatilaisuus Zorgissa

Lauantai-iltapäivänä oli ulkoilmakokous Zorgin kylällä. Pastori Aigars aloitti kokouksen.

Sanan satoa

Iltapäivän kokouksessa pastori Matti saarnasi ja sen jälkeen kaksi miestä Zorgin kylältä halusi antaa elämänsä Jeesukselle.

Vierailu maatilamatkailutilalle

Kokouksen jälkeen kävelimme seuraavaan taloon ja edessämme avautui aivan satumaisen hieno maatilamatkailutila, jonka kaunis emäntä esitteli meille. He olivat laittaneet koko ryhmällemme hyvää ruokaa ja lopuksi emäntä kiitteli ja sanoi: Kiitos, että autatte Latvian kansaa!

 

Köysiratalaskua

Tuolla maatilamatkailutilalla oli trampoliineja ja kaikenlaisia puuhapuiston juttuja ja muun muassa tämä köysirata, johon muutamat uskaltautuivat.

Karkelointia seurakunnassa

Sitten alkoi iltakokous. Jo ulos asti kuului mahtava ylistys ja sisääntullessamme ihmiset olivat karkeloimassa täysillä.

Riikassa

Sunnuntaiaamuna lähdimme kohti Riikaa ja God´s Family seurakuntaa. Tässä odottelemme kokouksen alkua.

Pastori Matti Savolainen

Pastori Matti jakoi lyhyesti Jumalalta saamansa Sanan seurakunnalle ja rukoili ihmisten puolesta.

Vierailu kuntoutuskeskuksessa

Sitten lähdimme tutustumaan God´s Family seurakunnan kuntoutuskeskukseen, jossa huumeriippuvuudesta kärsiviä autetaan Jumalan Sanan ja työnteon avulla pääsemään normaaliin elämään.

Kuntoutuskeskuksen kasvihuone

Kuntoutuskeskuksessa oli monenlaista viljelykasvia. Tässä kuva kasvihuoneesta.

Vierailu verstaalle

Menimme tutustumaan kuntoutuskeskuksen verstaaseen. He tarvitisivat sinne lisää työkaluja.

Kotimatka häämöttää

Maanantaiaamuna lähdimme varhain paluumatkalle, sillä meillä oli sovittu tapaaminen Olavisten kirkossa, Tallinnassa. Pastori Rein Uuemöis oli luvannut kertoa ryhmällemme 70-luvun lopulla puhjenneesta ns. Tallinnan herätyksestä.

Matti Savolainen ja Rein Uuemöis

Jokaiselle matkalla olleelle tuo tilaisuus Olavisten kirkossa oli ikimuistoinen. Henkeä pidätellen jokainen kuunteli, kun pastori Rein puhui ja sen jälkeen hän rukoili jokaisen puolesta.

Halaus ennen kotimatkaa

Se oli kuin piste iin päälle tuolle Latvian matkalle! Siitä oli ilo lähteä eteenpäin ja kohti koti-Suomea. Tämä matka oli vahva ja vauhdikas Pyhässä Hengessä! Kiitos Jumalalle!

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat ja kuvatekstit: Raija Savolainen

Takaisin kuvagalleriaan

Takaisin lähetystyösivulle

Takaisin tilaisuudetsivulle